Eilen jahdissa ja kaverini oli vieraana pohjanmaalta ja tapahtumia riitti Very Happy Metsästettiin pääasiassa kaverin koirilla kun olivat pitkän matkan tulleet vieraaksi. Heti toisessa paikassa löytyi elukka jonka kaverin koira(lk.mäykky Raisa) painosti umpiseen jossa oli vanha luukku, mutta ei päästy aivan elukan ja koiran tykö mutta koiraa pysty melkein koskettamaan siinä sitten yritetttiin kutsua koiraa mutta eihän se onnistunut mutta jossain vaiheessa koira pakitti ja kaveri sai koirasta kiinni ja koiran pois. Sitten laitettiin kaverin Elmeri eka kertalainen toimi hienosti ja Elmerin ansiosta saatiin supi myös lopetettua
[URL=http://img339.imageshack.us/i/img0848u.jpg/] [/URL] Supi Nro:1 ja Elmeri

Seuraava paikka olikin vanha tervahauta ja siellä näytti jo päällepäin elämää olevan ja koitin omaa Elliä mutta jostain syystä ei alle halunnut mennä joten kaveri laittoi Raisan ja supihan siellä taas oli luola oli matala alle metrin kauttaaltaan ja nopeasti saatiin reikä ja Raisa pois. Supi oli umpisessa ja laitettiin kaverin Elli(Elmerin sisko) treenaa ja hienosti painosti myös iholla supia jonkin aikaa Elli sai treenaa sitten laitettiin minun Elli kanssa treenaa mutta ei se hiffannut supia siellä joten tökittiin supia rassillaja hiukan  jotta tuli liikettä niin johan koirasta löytyi ääntä, jonkin aikaa siinä haukutettiin supia kunnes lopetettiin se. Sitten hain työjohtaja Hertan jos löytäisi toisen supin mutta ei sillä ollut mitään mielenkiintoa mennä alle joten Raisa sai jatkaa ja ei aikaakaan kun supi oli haukussa ja reikä alle ja koira ja supi ylös ja supille nappi ja koiralle kiitosta. Enempää ei ollut elukkaa alla joten uutta etismään. Yksi lato oli siinä lähellä ja päästin oman Fridan katsomaan onko siellä mitään mutta tyhjä oli.
[URL=http://img32.imageshack.us/i/img0849x.jpg/] [/URL]
Supit nro: 2 ja 3

Sitten paisteltiin makkarat ja käytiin muutama tyhjä paikka. Sitten yhdestä matalasta luolasta rupes haukku kuulumaan ja Raisalla oli supi edessä nopeasti reikä alas ja supi raittiiseen ja nappia sille, koira takas luolaan ja samasta umpisesta toinen mokoma. Sitten koira vielä sisään ja löytyi se kolmaskin sieltä Very Happy
Paikat kuntoon ja kaverin piti lähteä kun oli pitkä matka kotio ajella.
[URL=http://img689.imageshack.us/i/img0851a.jpg/] [/URL]
Supit nro: 4,5,6, Raisa ja isäntä

Me muut päätimme jotta jatketaan muutama paikka vielä ja yhdestä vaja/varastosta löytykin supi jonka Elli ja Hertta ajoivat hauli parveen.
[URL=http://img35.imageshack.us/i/img0853uh.jpg/] [/URL]
Supi nro: 7 ja idioottiset kaksoset Elli ja Hertta

Ihan onnistunut päivä taas ja 7 supia saatiin.